Author Archives: JariS

Livetulokset

Tulospalvelu >>

Mainokset

Hieman ohjeita juoksijoille ja huoltajille

TÄRKEÄÄ

  1. Hitaammalla on sisäradan oikeus, eli vauhdikkaammin etenevät ohittavat ulkokautta. Mikäli haluatte edetä kaverin kanssa vierekkäin, jättäkää silloin sisärata vapaaksi. Vierekkäin juokseminen ei kuitenkaan ole suositeltavaan koska radalla on ahtaita kohtia paikoittain. Mikäli liikut pitkään kävellen ja haluat siirtyä ulommille radoille, niin siirry vähintään kolmosradalle. Kävellä saa kuitenkin myös sisäradalla.
  2. Rataa ei saa liata: Juomat juodaan siististi eikä mitään saa läikytellä tai syljeskellä radalle. Jos sinun on pakko esimerkiksi oksentaa, niin käytä roskiksia tai pussia.
  3. Kiertosuunta vaihdetaan 3h välein ohjatusti. Siitä kuulutetaan ja suunta vaihdetaan chippimaton päällä järjestäjien toimesta. On toivottavaa, että kaikki juoksijat ovat radalla kiertosuunnan vaihtuessa.
  4. Huoltajat välttäkää kaikkea liikkumista radalla. Kilpailijaa ei saa huoltaa vierellä juosten missään vaiheessa, vaan kaikki huolto tapahtuu huoltoalueella.
  5. Kesken kisan on sallittua käyttää myös pukukoppien ja eteisen vessoja tai vaikkapa käydä suihkussa. Pyri kuitenkin olemaan radalla kiertosuunnan vaihtuessa.
  6. Juoksijoita ei ole vakuutettu järjestäjän toimesta, joten kilpailette omalla vastuulla. Älä juokse sairaana. Järjestäjällä on oikeus vetää kilpailija pois kisasta tai tauolle, mikäli se katsotaan ehdottoman tarpeelliseksi esimerkiksi äärimmäisen uupumisen, pahoinvoinnin tai tajunnantilan häilymisen takia. Tällaisissa tilanteissa selvitetään aina yhdessä juoksijan kanssa hänen edellytyksiään jatkaa kisaa.

Aikataulu JNR 2018

18:00 Huoltoalueen valmistelu alkaa. Pöydät ja tuolit paikalleen. Juoksijoille on varattu runsaasti pöytiä omaa huoltoa varten. Kisatoimisto aukeaa Areenan aulassa. Numerolappujen ja chippien jako.

19:45 Valmiina starttiin. 12h ja 6h starttavat samaan aikaan. Ensimmäinen kolmen tunnin jakso juostaan myötäpäivään.

20:00 STARTTI. Ilmoitetaan 5min, 1min, 30sek, 10sek…

23:00 3 tuntia täynnä. 1. Kiertosuunnan vaihto. Toimitsijat asettuvat chippi-matolle ja ohjaavat juoksijat kakkosradalle vastakkaiseen suuntaan, jolla juostaan kunnes vastaan ei enää tule ykkösrataa ketään.

1:50 Kuuden tunnin juoksijoiden kisa lähenee loppuaan ja heille jaetaan numeropalikat.

02:00 Kuusi tuntia täynnä. Torvi soi 6h-kisan loppumisen merkiksi. 6h-juoksijat lopettavat juoksunsa ja siirtyvät ulommalle radalle pois 12h-juoksijoiden tieltä ja jättävät numeropalikan ja nilkka-chipin siihen kohtaan missä olivat loppumerkin hetkellä. Jos et jostain syystä ehtinyt saamaan numeroitua palikkaa, niin voit jättää paikalle numerolappusi ja chipin sen päälle.
2. Kiertosuunnan vaihto 12h-juoksijoille kun tilanne on rauhoittunut.

3.00
6h-juoksun palkintojen jako

05:00 9 tuntia täynnä. 3. ja viimeinen kiertosuunnan vaihto.

07:50 Juoksijoille jaetaan numeroidut puupalikat

08:00 Loppulaukaus! Juoksijat jättävät palikat siihen missä olivat loppulaukauksen hetkellä.

09:00 Palkintojen jako. (tai jopa mahdollisesti aikaisemmin)

 

Kisa on loppuunmyyty

Mikäli et kerennyt mukaan, niin voit ilmoittautua mahdollisten peruutuspaikkojen jonontuslistalle lähettämällä sähköpostia. jari.soikkeli@ultrasisu.com

Ilmoittautuminen auki

2018 Joensuu Night Runin ilmoittautuminen löytyy täältä >>

JNR Joen Yössä

Joen Yö kaupunkifestivaalissa toimme juoksumaton järjestöbulevardille ja kysyimme ihmisiltä kuinka paljon ehdimme juosta viidessä tunnissa. Palkintona oli ilmainen osallistuminen Joensuu Night Run – tapahtumaan 4.-5.11. Lopputulos mittarissa oli 64,56km ja lähimmäksi arvasivat Lucy Saim ja Ari Pietarinen. Arvoimme vielä yhden voittajan kaikkien vastanneiden joukosta ja onnetar suosi Virpi Kuikkaa. Onneksi olkoon!

Lopputulokset

 

2015 lopputulokset täällä>>

 

Videoita

Loppu

klo 5.00

klo 23.00

Klo 01-02.00

Videota startista